Stand Up paddle Surf (SUP)-laudalla melotaan seisten, keskellä lautaa. Sup lauta on yllättävän vakaa (riippuen laudan koosta). Sup_Turku_1SUP melontaan ei vaadita aikaisempaa kokemusta ,vaan homman oppii melko nopeasti ja laudalla on suhteellisen helppo pysyä. Halutessaan pidämme myös alkeiskursseja Suppailuun, mutta lajia voi hyvin kokeilla myös ilman kurssia.

Suppailu on saanut alkunsa Hawajilta, surffauksesta. SUP lauta auttaa surffareita melomaan kauemmaksi merelle kuin normaalilla surffilaudalla. Yhdysvalloissa suppailu oli vuonna 2013 eniten ensi kertaa kokeiluja saanut ulkoilmalaji. Melojat ajelevat järvillä, leveitä jokia pitkin, kanaaleissa, aalloissa ja kruisailevat meren rannikkoja pitkin, usein käyttäen myötätuulta apunaan.

Riippuen veden ja ilman lämpötilasta melojat käyttävät erityyppisiä märkäpukuja ja muuta vaatetusta, suurin osa ajasta vietetään kuitenkin laudan päällä.

Suppailua on harrasteltu jo aikaisemminkin eri muodossa, mutta todellisen läpimurron suppailu teki vuonna 2005. Deb Thomas oli ensimmäinen nais suppailija Pohjois-Amerikassa 2005. Deb ja Warren Thomas toivat ensimmäiset SUP laudat markkinoille 2006 ja he avasivat ensimmäisen SUP kaupan Pohjois-Amerikassa vuonna 2007. Suomessa SUP melonta on saanut viime vuosina paljon huomiota ja harrastajamäärät ovat kasvussa. Lukuisat järvet, joet ja saaristo tarjoavat mahtavat puitteet nauttia suppailusta.